Jouhevasti järjestelmästä toiseen

Integraatiot

Turbulenssi suorittaa esimerkiksi verkkokauppojen ja toiminnanohjausjärjestelmien taloushallinnon integraatioita. Manuaalinen tiedonsiirto on hidasta, työlästä ja altistaa virheille.

Integraation hyödyt

Omaan liiketoiminnan tuloksellisuuden kannalta on äärimmäisen tärkeää, ettei kallista aikaa tuhlata asioihin, jotka pienellä integraatiolla hoituisivat itsestään. Integrointi tuo työntekoon lisää tehokkuutta, säästää huomattavan paljon aikaa ja tuo lopulta myös säästöjä.

Teoriasta käytäntöön

Mikäli yrityksessä joudutaan tallentamaan käsityönä useampaan järjestelmään samaa tietoa moneen kertaan, podetaan turhautuneisuutta pöydältä ja osastolta toiselle matkaavien paperipinojen vuoksi tai revitään harmaita hiuksia päästä sähköpostilaatikot täyttävien epäkäytännöllisten Excel-laskentataulukkojen vuoksi, saattaisi pieni integraatio-projekti olla paikallaan.

Ota yhteyttä niin puidaan yhdessä tilannetta ja keksitään siihen ratkaisu.